Mikkelin kisakeikat Välittämisen SM-kisoissa
TO 10.4. klo 10-12
Vekkulan Värkkääjät - kerho, jossa valmistetaan ja huolletaan yhdessä roolivaatteita Vekkulan lapsille
Järjestäjä: Virtaa ja voimaa Vekkulasta -hanke (esr+) ja Lasten kulttuurikeskus Vekkula
Sijainti: Otavankatu 7
Lasten kulttuurikeskus Vekkulaan kootaan kisajoukkuetta käsitöistä nauttivista ihmisistä, jotka haluavat tuottaa iloa lasten (rooli)leikkeihin Vekkulassa. Kisajoukkueen on tarkoitus kokoontua Lasten kulttuurikeskus Vekkulassa käsitöitä tehden saamalla omaa osallisuutta ja hyvinvointia vahvistaen pienen purtavan äärellä. Vekkula tarjoaa materiaalit ja laitteet toimintaan kiertotalousteemalla, mutta tarvittaessa myös uutta materiaalia hankitaan. Kisajoukkueen tuotokset voidaan julkaista Vekkulan avoimessa Leikkilauantaissa 10.5.2025. Lasten kulttuurikeskus Vekkulan toiminta on osa voittoa tavoittelemattoman Vekkuliteatteri ry:n toimintaa ja vapaaehtoistyö on meille hyvin arvokasta.
Kisajoukkueeseen voit osallistua ompelemalla uusia tai korjaamalla vanhoja roolivaatteita tai askarrella rekvisiittaa. Toki myös virkaten tai neuloen roolivaatteiden valmistu onnistuu. Lapset ovat esittäneet erilaisia toiveita, mutta omia ideoitakin saa tarjota! Olet ehkä käsitöiden konkari tai vasta aloittelija – paikalla on ammattilainen auttamassa.
Vapaaehtoisten määrä: 10 henkilöä / tapaaminen. Vapaaehtoisia voi osallistua useammasta eri kisajoukkueesta.
Ilmoittautumiset viimeistään 4.4. mennessä.
TO 17.4. klo 10-12

TO 24.4. klo 10-12