Sodankylän kunnassa yhteistyö toimii ja kisakeikkoja tarjolla monipuolisesti
Sodankylän kunnassa nähdään, miten yhdessä tekemisen ja yhteistyön kautta saadaan koko kunta osallistumaan Välittämisen SM-kisoihin. Sodankylän kunta on yhdessä Järjestökeskus Kitisen kanssa saanut mukaan kisoihin useita kisakeikkojen järjestäjiä. Sodankylän kuntalaisille on nyt tarjolla monipuolisesti erilaisia kisakeikkoja, joihin joukkueet voivat kohta ilmoittautua.
Tässä muutama kisakeikkaesimerkki Sodankylästä:
Järjestökeskus Kitinen ry organisoi kolmen viikon ajan sunnuntaisin kokoontuvan kielikahvilan. Kisakeikalle kutsutaan vapaaehtoisia kohtaamaan ja avustamaan maahanmuuttajia iloisella mielellä ja suomen kielellä!
Eläkeliitto Sodankylän yhdistys ry kutsuu vapaaehtoisia neulomaan villasukkia Puikkomummojen seurassa kehotuksella “villasukkien neulominen vastasyntyneiden vauvojen varpaiden lämmikkeeksi”. Sukat toimitetaan seurakunnan kautta ristiäislahjaksi vauvoille.
Suomen Punaisen Ristin Sodankylän osasto järjestää kisakeikkoja, missä kohderyhmänä ovat ruoka-avun tarvitsijat. Vapaaehtoiset voivat osallistua ruokajaossa monenlaisiin tehtäviin.
Järjestökeskus Kitinen ry on lähestynyt paikallisia järjestöjä ja toimijoita henkilökohtaisesti ja kertonut, mitä osallistuminen Välittämisen SM-kisoihin tarkoittaa. Tämä on ollut hyvä keino innostaa kisakeikkojen järjestäjiä mukaan kisoihin!
Sodankylän kunta haastaa mukaan Välittämisen SM-kisoihin seuraavat naapurikunnat: Kittilä, Kemijärvi ja Inari.
