Tammelassa tapahtuu huhti- toukokuussa 2025! Tammelassa järjestetään paljon erilaisia kivoja kisakeikkoja, joille kannattaa ilmoittautua nyt Välittämisen SM-kisojen kotisivuilla: https://valittamisensm.fi/kisaohjelma-tammela/
Riihivalkaman koulualueen kylät ry:n järjestämä koko perheen salivuoro on Riihivalkaman koululla järjestettävä, kaikille avoin ja maksuton liikuntasalivuoro.
Kisakeikkoja on tarjolla useita ja niillä kohdataan lapsiperheitä.
Vapaaehtoisten tehtäviä ovat mm. liikuntavälineiden järjestyksessä pitäminen, viihtyvyydestä huolehtiminen. Lisäksi on tarjolla Tienvarsien siivous-kisakeikka ympäristön hyväksi.
Tammelan kunnan etsivän senioritoiminnan hankkeen kisatapahtuma on joka perjantaina järjestettävä kerho Tammelan senioreille. Kerhossa ulkoillaan, kahvitellaan, seurustellaan ja virkistäydytään yhdessä mm. aivojumpalla.
Vapaaehtoisen tehtävänä on avustaa vanhusten ulkoiluttamisessa ja viriketoiminnassa, tai auttaa kahvitarjoilussa.
Tammelan Martat järjestävät Marttalenkin, KuntoMartat sekä Kässäklubin.
Liesjärven kyläyhdistyksen kisakeikka on Vieraslaji- ja pihatalkoot kylätalon ympäristössä. Vapaaehtoisten tehtävinä ovat mm. ylätalon alapihan kuntoon laittoa kesätorikautta varten, haravointia, kioskin siivousta, yms. Lisäksi hävitetään kylätalon piha-alueelle levinnyttä lupiinia, joka on haitallinen vieraslaji.
Mikäli näistä kisatapahtumista ei löydy sopivaa, niin kokoa joukkue, ja keksi oma kisakeikka, jonka voit ilmoittaa osoitteessa: https://valittamisensm.fi/joukkueiden-ilmoittautuminen/
