Tampere on aktiivinen kisakeikkakaupunki

Tampere on aktiivinen kisakeikkakaupunki. Tampereella järjestetään useita kisakeikkoja, joista suurin osa on kevään ulkoilutapahtumia. Kaikki kisakeikat löytyvät Tampereen kisaohjelmasta.

Tampere Parkrun on viikoittainen yhteisötapahtuma. Vapaaehtoiset voivat osallistua siihen esimerkiksi kävelemällä reitin osallistujien kanssa, ja huolehtimalla, että kaikki pääsevät takaisin maaliin. Vapaaehtoisia tarvitaan myös ajanoton ja maalialueen tehtävissä.

Tampereen kaupunki järjestää yhdessä Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa Linnavuoren kevätsiivouksen. Kisakeikalla voi mm. osallistua muinaisjäännösten hoitoon ja opastetulle kävelykierrokselle Linnavuorella.

Sointu Senioripalvelut tarjoaa kisakeikkoja neljän keskuksen yhteiseen ulkoilutapahtumapäivään. Vapaaehtoisilla on mahdollisuus avustaa ulkoilussa, järjestää ja ottaa osaa pihapeleihin. He voivat myös avustaa kahvitarjoilussa ja tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia ikäihmisten kanssa.

Ulkoilutapahtumia järjestävät Tampereella myös Siskot ja Simot ry, Suomen kuurosokeat ry ja TampereMissio.

Lisäksi Hope ry järjestää kisakeikan Hope-apu. Vapaaehtoiset pääsevät lajittelemaan vaatteita ja tavaroita, siistimään hyllyjä ja vastaanottamaan lahjoituksia.

Alustava kisaohjelma on julkistettu, ja Tampereen seudulla asuvilla on jo nyt runsaasti valinnanvaraa kisakeikalle ilmoittautuessa. Tsekkaa Tampereen kisakeikat osoitteesta: https://valittamisensm.fi/kisaohjelma-tampere/

Menossa mukana mm.