Välittämisen SM-kisojen viikkokooste, viikko 16

Tällä viikolla Välittämisen SM-kisoissa välitettiin vauhdilla, ilolla ja tunteella eri puolilla Suomea. Tässä muutamia kohokohtia viikon varrelta:

Pirkkalassa lähdettiin leikkimään piilosta yhdessä! Pirkkalan kunnan osallisuus- ja hyvinvointifoorumin järjestämä ”Piilosilla Soljassa” -keikka keräsi 9 aikuista ja 40 lasta leikkimään uudella twistillä perinteistä piilosilla-leikkiä. Myös YouTubesta tuttu uusi piilosilla-leikin formaatti sai uutta säpinää Whatsappissa toimivan digitaalisen pelialustan avulla.

Hyvinkäällä tanssi yhdisti sukupolvia. Kauniston palvelukeskuksen Kivelä-osastolla nautittiin nuorekkaasta välittämisestä, kun Hyvinkään Kansantanssijoiden ryhmät esiintyivät asukkaille. Esitys toi iloa, liikettä ja tunnelmaa arkeen, ja Siskojen ja Simojen vapaaehtoiset tukivat kohtaamisia läsnäolollaan.

Tampereella Mielen avoin opisto järjesti Makkarajärven tuntumassa nuotiopiirin – nuotiota ei tällä kertaa sytytetty metsäpalovaaran vuoksi, mutta tunnelma oli silti keikalla lämmin ja yhteisöllinen!

Askolassa lapset kohtasivat ikäihmisiä sydämellisesti. Päiväkoti Sateenkaaren pienet vierailivat ikäihmisten perhekodissa – suljettu mutta merkityksellinen kisakeikka, jossa 10 lasta ja kolme aikuista toivat päivään lämpöä ja yhdessäoloa.

Sodankylässä pistettiin niin ikään jalalla koreasti! Vasantien palvelutalossa Kisasiskojen lavis-keikka sai hymyt huulille ja jalat liikkeelle. Vapaaehtoiset esiintyivät ja tanssittivat asukkaita sekä henkilökuntaa – lavatanssijumppa toi mukanaan iloa ja rytmiä arkeen.

Lahdessa puolestaan tarjoiltiin tällä viikolla seikkailua ja luontoelämyksiä. Lepolakodin ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen järjestämä keväinen luontopolku Kerinkallionkadun lähistöllä yhdisti mallikkaasti ulkoilun, luontopolulle sijoitetut rastitehtävät sekä mukavan yhdessäolon.

Pistetilanne – päivitetty 16.4.

Pienten joukkueiden sarjassa on nähty tiukkaa kisailua ja sydämellisiä tekoja. Järvenpääläinen Jampan sydämen ruokajaon vapaaehtoiset -joukkue johtaa selvästi 730 pisteellä. Hangon Pikku-Lilla seuraa upeasti perässä 605 pisteellä. Kolmantena on Pohjanmaan alueella toimiva Ystävänkortti-toiminnan vapaaehtoiset 490 pisteellä. 

Keskikokoisten joukkueiden sarjassa Järvenpää loistaa yhä vahvemmin, sillä kaksi järvenpääläistä joukkuetta ovat tällä hetkellä vahvassa johdossa. Elintarvikejakelun tiimi on tähän mennessä kerännyt huikeat 3290 pistettä, kun taas Myllytien Puikkopiiri neuloo kärkeä kohti 2440 pisteellä. Kolmatta paikkaa pitää edelleen helsinkiläinen Lauttasaaren ala-asteen 5B-luokka 270 pisteellä.

Suurten joukkueiden sarjassa Järvenpään Nelostiimi pitää kärkipaikkaa hallussaan 1630 pisteellä. Jaettu kakkossija menee tasapistein Vaasan Delfpingille ja Pirkkalan Piilosilla Soljassa joukkueelle, joilla kummallakin 980 pistettä. Kolmossijalle on kiivennyt Sländorna / Hangöbydaghem Hangosta 800 pisteellä. 

Vuoden välittävin kunta-kilpailussa Järvenpää jyrää kärjessä suvereenisti 7560 pisteellä, kun taas Sodankylä pitää kakkossijaa 1680 pisteen turvin. Kolmannelle sijalle kipuaa tällä hetkellä Hanko 1405 pisteellä.

Viikon 17 kisakeikkoja

Ensi viikolla välittämisen SM-kisoissa tapahtuu taas valtavasti välittämistä ympäri Suomen – on oksitosiinia, nappiukkoja, voimakiviä, yhteistä laulua, lukemista ja linnunpönttöjä. Tässä muutama vinkki ensi viikolla järjestettävistä kisakeikoista:

Tampereella jaetaan hyvää oloa oikein kaksin käsin, kun vapaaehtoiset tarjoavat halauksia ja hartiahierontaa ohikulkijoille Sorsapuistossa. Samalla viikolla askarrellaan myös Mummon Kammarin vapaaehtoisten kanssa kierrätysmateriaaleista nappiukko-avaimenperiä myytäväksi Mummon Puotiin. Mummon Puodin tuotot käytetään nuorten työllistämiseen tamperelaisten vanhusten ulkoilu- ja asiointiavuksi. Jos taas maalaaminen on sinun juttusi, pääset levittämään iloa myös maalaamalla kiviin voimalauseita ja piilottamalla kiviyllätyksiä ympäri kaupunkia muiden löydettäväksi.

Sodankylässä valmistellaan ruokaa sydämellä ruokajaon merkeissä. Lisäksi torstaina lauletaan yhdessä ikäihmisille, jutellaan ja autetaan asukkaita yhteiseen tilaan – tarjolla on siis pieniä tekoja, joilla voi olla valtava merkitys.

Järvenpäässä lähdetään retkelle Vaahterakodin asukkaiden kanssa monisukupolviseen konserttiin. Samana iltana Järvenpään kirjasto kutsuu hiljaiseen mielenilmaukseen lukemisen puolesta – ota kirja, viltti ja vaikka kaveri mukaan ja tule vahvistamaan suomalaista lukukulttuuria.

Viikon kruunaa lauantainen linnunpönttötalkoo Pieksämäellä. Tällä kisakeikalla tehdään yhdessä linnunpönttöjä, jotka lahjoitetaan ikäihmisille ja viedään heidän kotiensa tai palvelutalojen läheisyyteen. Kodalla on mahdollisuus paistaa makkaraa – mukaan tarvitset vain eväät ja iloista mieltä.

Kisakeikat ovat mahdollisuus pysähtyä, kohdata ja tehdä hyvää yhdessä. Useimpiin voi tulla mukaan vaikkapa yksin, ystävän tai perheen kanssa matalalla kynnyksellä!

Löydät kaikki kisakeikat kuntakohtaisesti kisaohjelmasta!

Menossa mukana mm.